Tyypillistä.

Joulun jälkeen tulee useimmiten ahdistus. Peilistä tuijottaa maalaisserkun possukatraan tuttu naama. röh,röh.

Iskee pakokauhu,mutta samaan aikaan mahasta kuuluu huuto: LISÄÄ SITÄ SUKLAATA! HALOO,TÄNNEPÄIN JA VÄHÄN SASSIIN! OOTSÄ KUURO?!  Ja minkäs teet,maha käskee -ja sitä on toteltava. Enhän se nyt herranjumala minä ole,joka sitä suklaata tahtoo lisää. En tietenkään.

Ihmiset kuvittelevat olevansa bikinimalleja kuitenkin helmikuuhun mennessä. "Laihtutan kunnolla sitten uudenvuodenjälkeen,niin kyllä se naapurin Tomppakin mut huomaa ja jättää sen ruman akkansa". Niin, onhan se melkein mahdollista. Mutta jos nyt oikein rehellisesti alamme miettimään,ei,se ei ole mahdollista. Naapurin Tompalla ja hänen ns. akallaan on kolme lasta ja uusi mersu. Eivät ole ihan lähipäivinä eroamassa,kun kovasti tilailevat matkoja Espanjaankin tämäntästä.

Mitä siis jää tehtäväksi? Ei paljon mitään. Sitä voi toivoa tarmoa täynnä,että itsekuri pitää ja laihtuu rantakuntoon, ennen vuotta 2020. Itseäni kun katson peilistä,ei voi muuta todeta kuin, kyllä tuolta voisi nipistää pari kiloa - ja tuoltakin. Mutta se on vain elämää, ja Nykästä lainaten - Elämä on laiffii.